Vuonna 1995 miehenalun rumpuvaihteinen Helkama Strong Power alkoi vääjäämättä jäämään liian pieneksi. Oli siis aika ruveta isän kanssa katsomaan uutta polkupyörää vanhan tilalle ja kysymään vaihtotarjousta(kyllä, tuohon aikaan polkupyörän pystyi antamaan vaihdossa). Taka-ajatuksena pituuden lisäksi taisi olla kateus kavereita kohtaan, jotka olivat jo saaneet maastopyörät. Maastopyörä oli noihin aikoihin MUST! Leveät maastorenkaat, Grip Sift sekä mahdollisimman pieni välitys typerän näköiseen seisaaltaan keulimiseen(pahoittelut Kona-Tonille jyrkästä mielipiteestäni).

Viikkojen pohtimisen jälkeen isä suostuikin sitten lähtemään Jyväskylän Kirrin Teknisille katsomaan uutta polkupyörää. Jyväskylän pyöräkauppojen kirjo ei ollut kovinkaan suuri noina aikoina. Kauppoja oli oikeastaan tasan kaksi: Tekninen, josta pystyi ostamaan samalla pesukoneen, telkkarin sekä polkupyörän ja legendaarinen Jyväspyörä, joka muuten ”by the way”, juuri lopetti toimintansa. Yhdeksänkymmentäluvulla Jyväspyörä sijaitsi Taulumäellä Rauhanyhdistyksen talonmiehentalon alakerrassa. Pyörien korjaus toteutettiin rakennuksessa olevissa autotalleissa. No nyt kuitenkin takaisin asiaan. Siellä Teknisillä se sitten oli, usealla vaihteella varustettu Helkama Hot Power! Leveät renkaat, pienet välitykset ja ekstrapa extrana JOUSTOKEULA. Pyörä oli pakko saada, kaupat tehtiin, pyörä auton konttiin ja menoksi. Taisi isä olla tuon ostoksen jälkeen kaksi viikkoa vihainen, sen verran oli ”kallis”(nuuka kun oli).

Samoihin aikoihin isoveljenikin osti maastopyörän ja kävimmekin muutamaan otteeseen testaamaan pyöriä ihan poluillakin Taulumäen metsissä. Keuliminen kuitenkin oli se kova juttu, niin ja sitten nopeusenkkojen tekeminen. Vuoden päivät pyörällä ajeltiin ja touhuttiin kunnes tuo ”joustokeula” sanoi itsensä irti. Vika taisi näin jälkiviisaana olla elastomeereissä, jotka olivat ottaneet itseensä talven paukkupakkasissa. Teknisiltä ei takuuseen löytynyt pyörään uutta keulaa joten oli etsittävä toinen ratkaisu. Joustamaton keula ei ollut vaihtoehto, koska sitä ei voinut ”pumpata” Tellervonpuistossa muiden pahasten edessä. Isä ei kuitenkaan ruvennut kustantamaan kyseistä remonttia pyörään, joten häviö oli nieltävä ja ajettava keula lukossa.

Kävipä sitten ikävä onnettomuus Taulumäen risteyksessä. Jyväskylässä oli liikkeellä mielenvikainen sekopää, joka yritti tahallaan ajaa pyöräilijöiden päälle risteyksissä. Ylitin risteyksen vihreiden palaessa jalankulkijoille, jolloin samassa hetkessä jokin vaisto pakotti minut lyömään pyörän jarrut pohjaan. Samalla menetin pyörän hallinnan ja kaaduin asfaltille. Sekopäinen kuljettaja oli törmännyt kovalla vauhdilla pyöräni eturenkaaseen ja jatkoi matkaansa täysillä pitkin rajakatua. Puistokadulla oleva vanhaherra terrierin kanssa riensi nostamaan minua pystyyn ja tarkistamaan että kaikki on kunnossa. Kun onnen kaupalla selvisin tilanteesta pienillä naarmuilla, toisin kuin seuraavan päivän Keskisuomalaisessa ilmoitettu nuori nainen Palokasta, joka oli kuskin jäljiltä koomassa. Pyörä meni kuitenkin rytäkässä siihen kuntoon, että se oli pakko viedä huoltoon. Isä oli nähnyt Jyväskylään ilmestyvän uuden pyöräkaupan, MT-Biken, josta uusi harrastus sitten lopulta poikikin. Pyörä vietiin huoltoon, keula korjattiin ja vanne vaihdettiin. Pyörää hakiessa tapasin toisen nuoren herrasmiehen, joka oli tullut Nishikiä säätämään(Hannes). Hannes kysyikin, lähtisinkö joku päivä ajamaan hänen ja toisen kaverin kanssa kaupungille. Treffit sovittiin ja lenkillä nähtiin. Hannes ja luokkakaveri Ville esittelivät ”teknisiä” kikkailupaikkoja minulle, joista viimeisenä mentiin Jyväskylän juna-aseman ylittävän sillan metalliportaiden yläpäähän. Ville otti vauhdit tunnelista ja syöksyi portaikkoon rymisten, Hannes kysyi: ”uskallatko?” Vastasin: ”Joo” ,ja Hanneksen syöksyessä portaikkoon aristin laskien ajorampin puolelta alas Poliisiaseman eteen.

Lenkin lopussa pojat ehdottivat että menisimme porukalla Jyväskylän pyöräilyseuran maastolenkille, joka lähti juuri valmistuneen Keljon Prisman Mc Donald’sin edestä. Muistan jännittäneeni lenkkiä valtavasti, paikan päällä oli isoja poikia, miehiä hienoin maastopyörin ja ajolasein varustettuna. Itsellä rupunen pyörä, t-paita, vähän uskoa ja juomapullo täynnä mehua(jossa oli niin paljon sokeria, että henki ei kulkenut). Siitä alkoikin sitten ensimmäinen maastolenkki, pyörä oli Mastonmäellä jumissa joka kannossa, kovempikuntoiset pitivät huolta, että mukana pysyttiin ja työnsivät jopa vauhtia kun omat eväät reisistä loppuivat.

Paljon yhdeksänkymmentäluvulla tapahtuikin. Ostettiin useampia uusia maastopyöriä. Perustimme Hanneksen ja Villen kanssa Jyväskylän Pyöräilyseuran nuorisolenkit. Päästiin jopa Hanneksen kanssa Keskisuomalaiseen ja vetämämme nuorisolenkin kanssa YLE:n Hot Sport ohjelmaan, josta poiki lempinimi HosSporeAri. Sitten alkoikin tytöt kiinnostaa enemmän kuin polkupyörät, porukka hajosi, kuntoilu väheni lopulta olemattomaksi ja elämä jatkui.

Rapiat 10 vuotta myöhemmin (2010) ja 95 kiloisena lääkärissä käydessä ruvettiin keskustelemaan painoindeksistä. Tämän johdosta aloitin juoksemisen metsässä koirien kanssa. Paremmanpuoliskon isä oli ostanut vuotta aikaisemmin crossarin ja aloin itsekin miettiä maantiepyörän ostoa. Toukokuussa 2010 sitten menin Jyväskylän Rideen ja ostin Trekin maantiepyörän. Samana kesänä tulikin ostettua myös täysjousto, josta nuorena niin haaveilin(vanhat kaverit muistavat varmaan Sepon Konan). Kesä tuli ajettua, ehkä harjoiteltua tyhmästikin, jopa todennäköisesti, mutta nyt mies painaa 79 kiloa ja on paljon paremmassa kunnossa, lukuun ottamatta rasitusastmaa, joka diagnosoitiin muutama kuukausi sitten. Kova hiihtoharjoittelu talvella teki tehtävänsä.

Näin siis ympyrä sulkeutui ja palasin vanhan rakkaan harrastuksen pariin. En tosin niin huimapäisenä kuin nuorena, mutta samalla pahasen pojan innostuksella. Tässä blogissa tulen käsittelemään pyöräprojektejani, lenkkejä, reittejä sekä urheilua rasitusastman kanssa, joka on erittäin yleinen vaiva kestävyyslajeissa, etenkin hiihtäjille. Aivan mahtavaa ja ennen kaikkea kiitoksia, jos jaksoit lukea tänne saakka. Vastaavaisuudessa lupaan kirjoittaa paljon vähemmän ;)

- Ari